sunnuntai 25. elokuuta 2013

Oho, syksy!

Onko elämää Italian jälkeen? Kesä meni varmaankin Italian-reissusta toipuessa, sillä emme juurikaan reissanneet. Olimme vain kotona, kotona, kotona ja muutaman kerran mökkeilemässä.

Tai no kävimmehän me Tukholmassa. Ja tietenkin kuninkaallisten häiden aikaan kesäkuussa. Lähdimme torstai-iltana Turusta Vikingin uudella Grace-laivalla ja olimme perillä Tukholmassa aamusella. Meillä oli mennen tullen inside double -hytti. Laiva oli kyllä siisti (vielä  ihanan hajuton!) ja vaikka parivuoteellinen hytti olikin ahdas kaikille pakaaseillemme ja matkarattaillemme, mahduimme toki yhden yön yöpymään kolmistaan samoilla pahnoilla.

Tukholmassa pyyhälsimme bussilla keskustaan ja hotelliimme. Oli ihan lomatunnelma, kun saimme syödä aamiaista rauhassa Clarion Hotelin cool lounge -tyylisessä aamiaisravintolassa. Rauhassa? Niin, pikkujätkä nukkui ensimmäisiä päiväuniaan laivareissun ja varhaisen herätyksen väsyttämänä.

Perjantaina Tukholmassa oli tosi nätti ilma. Viipotimme kaupungilla, shoppailimme hieman ja maistelimme ruokahäppeningin tarjoamia saaristolaismakuja Kungsträdgårdenissa. Pisimpään viihdyimme Humlegårdenissa suuren puun varjossa: puiston yhdellä laidalla on iso leikkipuisto ja jos meillä olisi ollut omat sgäggärät mukana, olisi voinut vaikka grillata kakkoslounaan leikkipuiston paistopisteellä. Tukholman kaupungin nettisivuilla on muuten kattavat tiedot kaikista leikkipuistoista ja -paikoista. Kätevää ja niin kovin virkamiesmäisen siistiä.


Humlegården ja taianomainen siitospuusto (=pöllyävät hahtuvat)

Lauantaina shoppailimme hieman enemmän, mutta päivän päätapahtuma oli tietenkin prinsessa Madeleinen ja Chrisinsä häät. Katsoimme vihkimisen hotellilla Käsimatkatavaran päiväunien aikaan, mutta sen jälkeen suuntasimme Gamla Staniin katsomaan hääkulkuetta. Näimme busseissa Danielin ja Carl Philipin sekä tietenkin Victorian. Ja näimme me itse hääparinkin.


Madde ja Chrisu

Tukholma on aina yhtä kiva. Ihana. Härligt. Uutta matkaa suunnitellessa. Pian. Snart. Ehkä minä niistä tulevista matkoistakin jaksan raportoida tänne Turistin katse -blogiin yhtä suurella tarmolla, kuin tästä Tukholman-matkasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti